E-kirjasto avautuu maanantaina 29.4. Sovellus on ladattavissa sovelluskaupoissa nimellä E-kirjasto puolen päivän aikaan. Saatavilla on satoja e- ja äänikirjoja sekä 60 aikakauslehteä. Aineistoja hankitaan koko ajan lisää, joten uutta luettavaa ja kuunneltavaa tulee viikoittain.
Ok, hankkeessa on paljon pielessäkin. Olen hieman pettynyt. Mutta samalla pitää hyväksyä se asia että Suomen kokoisessa maassa ei todellakaan ole järkeä tehdä kaikkea moneen kertaan ja on hienoa että lähes kaikki suomalaiset ovat yhden ja saman sähköisen kirjaston piirissä.
"E-kirjastossa on nyt mukana 221 kuntaa eli 85% (4,7 miljoonaa) Suomessa asuvaa on palvelun piirissä."
Muutkin varmaan joutuvat taipumaan pian.
Applen sovelluskaupasta löysin jo E-kirjastosovelluksen. Löytäisikö joku siihen linkin?
Googlen sovelluskaupasta en vielä löytänyt.
Miinuksia:
Suomi.fi tunnistus (aiempiin kyllä riitti kirjastokortti)
Valikoima on hankala asia kun lisenssejä ei myydä kirjastoille enää. Fyysisissä kirjoissa ei tarvitse julkaisijan lupaa mutta e-kirjoissa tarvitsee. https://yle.fi/a/74-20081754
Tämä selittää sen minkä takia olen kiroillut kirjaston e-kirjavalikoiman olevan aivan sysipaska.
Pitää kurkkia tuota joskus jos vaikka paranisi mutta epäilen. Kyynikko sisälläni puhuu mutta joo. Miksipäs kustantamot myisi lisenssejä kirjastoille kun herran jumala ne vois jopa tehdä jotain hyvää niillä lisensseillä jotka auttaa koko kansakuntaa? Eihän sellaista suvaita.
Tämähän on selkeästi lainsäädännöllinen puute. Kirjastot ovat aina voineet ostaa paperikirjoja kustantajien estämättä. Sama pitäisi pakottaa e-kirjoihin lainsäädännöllä.